Lämpimät kiitokset kotiseutupäivään osallistuneille ja Vilppulan Vankilan henkilökunnalle esittelyistä sekä Mänttä-Vilppula seurakunnalle urkusooloista ja sankarihautatuokiosta, jonka ansiokkaasti esitteli kotiseutuneuvos Raija Auvinen.

In memoriam

Esa Ranta – Vilppulan kehittäjä

19.12.1923 – 9.12.2016

kuvaaja Simo Kurppa

Esa Ranta aloitti uransa Vilppulassa kunnansihteerinä vuonna 1953. Kunnanjohtaja hänestä tuli vuonna 1969, ja tästä virasta hän jäi eläkkeelle vuonna 1986 eli lähes päivälleen 30 vuotta sitten.

Hämeen läänin maaherra K. S. Mattson oli kuntatarkastusmatkallaan vuonna 1955 esittänyt kunnansihteerille henkilökohtaisen toivomuksen kotiseutuyhdistyksen perustamisesta Vilppulan kuntaan. Hyvä idea, jonka toteuttamiseen ei kuitenkaan löytynyt riittävästi kiinnostusta. Vasta 1962 löytyi Huhtijärven koululta opettaja Kaarina Pollari, jolla oli jo kotiseudultaan, Somerolta, taustaa kotiseututyöstä. Esan ehdotuksesta kunnanhallitus lähetti Kaarina Pollarin Naantalin kotiseutupäiville samana kesänä. Kaarina lupautui perustettavan seuran sihteeriksi ja Vilppula-Seuran perustava kokous pidettiin 26.4.1963 Vanhan Kunnantalon kokoushuoneessa. Seuran puheenjohtajaksi valittiin asemapäällikkö Aleksander Kirjavainen ja sihteeriksi opettaja Kaarina Pollari. Esa itse kertoo kirjassaan tulleensa valituksi seuran varajäseneksi, vaikka hän halusi olla lähinnä kunnan taustatuki uudelle seuralle. Vuosikaudet Kaarinan työparina toimi Esa, joka vielä eläkkeelle jäätyäänkin oli erinomainen yhteyshenkilö Vilppulan kuntaan.

Elämänmäen Tohtori E. W. Lybecin Vilppulan aika 1900-luvun alussa oli Esan ja Kaarinan yhteinen kiinnostuksen kohde. Kaarina oli jo 1962 aloittanut rahankeruun tohtori Lybeckin patsasta varten. Sata vuotta Tohtorin syntymän jälkeen pystytettiin muistomerkki Elämänmäelle, myöhemmin samanlainen Vilppulan hautausmaalle. Seura julkaisi kirjan Elämänmäen Tohtorista vuonna 1994 ja uusintapainoksen 2014.

 Esan aloitteesta seura sai vuonna 1968 uuteen kunnantaloon omat tilat. Siellä voitiin esitellä paikallishistoriaa ja kotiseututyötä. Esan tuella saatiin kunta myönteiseksi museoaatteelle ja Pukkilan navetta kunnostettiin kotiseutumuseoksi vuonna 1983. Kolhon koululla olleen koulumuseon jäätyä kodittomaksi Esa hankki sille tilat museon pihapiiristä. Esa oli tärkeä yhdysside kunnan päättäjiin monissa seuran aloitteissa.

Seuran perustamisvuonna 1963 Kaarina julkaisi ensimmäisen Vilppulan Joulu -lehden.

Vilppulan Joulu on ollut merkittävä tulon lähde seuralle samoin Kaarinan kirjat. Kirjojen kustantajana oli Vilppula-Seura ja niiden myynnistä karttui sievoinen summa ns. kirjarahastoon. Esa toimi seuran rahastonhoitajana vuodesta 1968 vuoteen 2012. Hänen tarkalla taloudenpidollaan seuran talous pysyi kunnossa lukuisista, mittavista hankkeista huolimatta. Esa oli esimerkiksi Oskar Merikannon muistomerkin, ”Kevätlintu”, rahoittajien hankinnassa keskeinen henkilö.

Esan kirjallinen toiminta oli myös mittavaa. Vuosikymmenet Esa kirjoitti tarinoita ja muisteloita joululehteen. Esa oli erittäin huolellinen arkistoija. Eläkevuosinaan hän kirjoitti monenlaisia muistelmia näiden arkistojen ja omien muistojensa pohjalta. Esan kynän jälki jäi muistoksi hänen kirjoittamassaan kirjassa ”Vilppulaa kehittämässä”.  Seuralle hän on tehnyt kirjan ”Kotiseutuna Vilppula”, jossa kerrotaan Vilppula-Seuran alkuvaiheista, Lybeckin puuliiterin siirrosta ja vuoden 1918 tapahtumista Vilppulassa. Näihin sotatapahtumiin Esa oli erityisesti perehtynyt kirjallisuuden ja paikallisten ihmisten haastattelujen myötä. Hän muisti ”Vilppulan vaiheen” kaikki tapahtumat, tiesi rintamalinjat ja tykkien ym. aseiden paikat. Hän myös esitteli mielellään tietojaan näistä ajoista.

Esa arvosti vanhaa rakennuskulttuuria. Hänen kunnanjohtaja-aikanaan pelastettiin Kuutola rakennusfirman purku-uhalta, Koivuniemestä kunnostettiin kansalaisopiston tyyssija ja samaan pihapiiriin siirrettiin Katajamäen liiteri. Liiterin siirtoa Kaarina arvosti vuosikymmenen kulttuuriteoksi.

Esa oli suuri luonnon ystävä, joka nautti vapaa-aikanaan Ajosjärven saaressa maisemista, kalastuksesta, ravustuksesta ja metsätöistä. Esan valokuvaharrastus oli alkanut jo syntymäseudulla, Nummella. Vuosien varrella olemme saaneet nauttia Esan upeista valokuvista, joita hän on ottanut luontoretkillään eri puolilla Vilppulaa. Hänen kuviaan on käytetty paikallisissa kalentereissa ja Vilppulan Joulussa. Esa on kuvittanut myös Vilppulan kirkot ja hautausmaa -kirjan. Seuran arkistoissa on runsaasti Esan ottamia dia-kuvia.

Esan toiminta Vilppula-Seurassa ja Vilppulan kulttuurielämässä oli monipuolista. Hänen toimintaansa arvostettiin laajasti ja hänelle luovutettiin vuonna 2010 Suomen Kotiseutuliiton korkein tunnustus, ansiomitali. Hänet nimettiin 90-vuotispäivänään 2013 Vilppula-Seuran Oltermanniksi edesmenneen kotiseutuneuvos Kaarina Pollarin jälkeen.

Nummen pitäjä Uudellamaalla oli Esan syntymäpaikka, ja sinne hän palasi takaisin sukuhautaan vaimonsa Lailan ja vanhempiensa viereen.

Vilppula-Seura muistaa kiitollisena ja suurella kaipauksella Esa Rantaa. Hänen myhäilevä ja turvallinen olemuksensa jäi lähtemättömästi seuran jäsenten mieleen.

VILPPULA-SEURA RY

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi 17. kesäkuuta Kotiseutuneuvoksen arvonimen kuudelle kotiseututyössä ansioituneelle henkilölle. Suomen Kotiseutuliitto onnittelee uusia kotiseutuneuvoksia, joista yksi on Auvinen, Raija-Liisa, entinen koulun johtaja, kansakoulunopettaja, Mänttä-Vilppula.

Kotiseutuneuvosjuhla 6.7. Liidan Kievarissa klo 18.00

Vilppula-Seura r.y. 50 vuotta – Vilppulan Joulu 50 vuotta

Juhlavuosi 2013
Vuosi 2013 on Vilppula-Seuran ja Vilppulan Joulun 50. toimintavuosi. Seura on kiinnostunut juhlavuoteen liittyvästä aineistosta, jota voi toimittaa seuran toimihenkilöille. Ota yhteys info@vilppulaseura.fi

Kotiseutuneuvos Kaarina Pollarin muistolle

kuva Simo Kurppa

Vilppulan Punatulkun suru-uutinen hiljensi meidät. Kotiseutuneuvos Kaarina Pollari oli kuollut  6.5.2012 toukokuun sunnuntai-illan kääntyessä yöksi. Suuren vilppulalaisen pitkä ja rikas, 92 vuotta kestänyt elämäntaival oli päättynyt.

Kaarina Pollari o.s. Talonen oli somerolaisen maalaistalon tytär, josta tuli opettaja. Hänen tiensä kulki  Sortavalan seminaarista Jokioisten kautta Vilppulaan vuonna 1950 opettajaksi Huhtijärven koululle.  Aviomies, Eero Pollari, löytyi koulun lähellä sijaitsevasta Savelan talosta, jonka emännyyttä Kaarina hoiti opettajan työn ohessa. Kotiseudun ja Someron kodin perintöä oli Kaarinan kiinnostus kotiseututyöhön ja perinteeseen. Aviomies oli suuntautunut myös kotiseutuasioihin ja yhteisestä harrastuksesta tuli Kaarinalle henkireikä arkisen työn keskelle.  Kaarina kuunteli vanhojen vilppulalaisten tarinoita tohtori Lybeckistä.  Koulun Toivonliitto- kerholaiset esittivät vuosittain satunäytelmiä.  Adalminan helmen tulot talletettiin Lybeckin muistokiveä varten. Maaherran kehotuksesta Vilppulaan perustettiin vuonna 1963 perinneyhdistys, Vilppula – Seura. Opettaja Kaarina Pollari valittiin seuran sihteeriksi ja myöhemmin puheenjohtajaksi. Seuran toiminnan ensimmäinen tavoite oli tohtori Lybeckin muistomerkin saaminen Elämänmäelle. Muistomerkki paljastettiin 100 vuotta tohtorin syntymän jälkeen vuonna 1964. 

Vilppula – Seura oli Kaarina Pollarin elämäntyön tärkein asia. Hän oli seuran sydän ja sielu. Voidaan sanoa, että hän oli enemmän vilppulalainen kuin yksikään täällä syntynyt. Kaarina ideoi ja teki Vilppulan perinnettä ja kulttuuria koskevia aloitteita, joita Vilppula – Seura toteutti yhdessä kunnan ja eri yhteisöjen kanssa.  Seuran talouden kohentamiseksi hän aloitti yksin Vilppulan Joulun toimittamisen vuonna 1963. Lehteen hän kirjoitti vuosikymmenien aikana lähes sata juttua. Myöhemmin perustettiin lehden toimituskunta ja Vilppula – Seura sai LC Vilppulan työparikseen. Synnyinpitäjänsä joululehteen Kaarina tarinoi Someron murteella. Lukuisat puheensa, pakinansa ja juttunsa hän kirjoitti kirjoituskoneella ilman sähköisiä laitteita. Vilppulan Perinnehuone ja Museot syntyivät Kaarina Pollarin aloitteista. Kun kirjoitettiin Vilppula-Pohjaslahti historiaa, Kaarina Pollari oli avainhenkilö toimikunnan puheenjohtajan tehtävässä. Hän kirjoitti lukuisia kirjoja: Toloppakelekalla Vilppulaan, Vilppula Kirja koulujen käyttöön, Suursaaresta Sallaan,   Vilppulan hautausmaa ja kirkot ja oli aloitteentekijä sekä taustavaikuttaja kirjan Tohtori Lybeck Elämänmäen -parantaja toteutuksessa.

Kaarinan aloitteita ovat Vilppulan hautausmaan vanhimman haudan ja Lybeckin haudan kunnostus, massatehtaan muistomerkki kosken rannalla ja Vilpun päivän vietto. Hän oli perustamassa Käsityökeskusta Vilppulan Kuutolaan 1970-luvulla.  Kaarinan ja keskuksen johtajaksi valitun Pirjo Immosen (myöh. Hokkanen) kanssa syntyi kiinteä vuosikymmenien pituinen, lämmin ystävyys.  Säveltäjä Oskar Merikannon muiston vaaliminen ja hänen muistomerkkinsä saaminen Vilppulaan oli Kaarina Pollarin ansiokkaan toiminnan viimeinen ponnistus. Hän lahjoitti mm. 80- vuotisjuhlansa , Vilppulan sävelalbumi konsertin, tulot muistomerkin hyväksi.  Se paljastettiin vuonna 2002 kunnan täyttäessä 90 vuotta.  Kaarinan toive saada Vilppulaan asianmukainen juhlasali kulttuuritapahtumia varten ei toteutunut.
Kaarina Pollari on palkittu Suomen Kotiseutuliiton kultaisella ansiomitalilla. Tasavallan presidentti myönsi hänelle Kotiseutuneuvoksen arvonimen vuonna 1990.  Kaarina Pollari valittiin Vilppulan plussaneuvokseksi vuonna 1992.  Pro Arte Tawastica -tunnustuksen Hämeen läänin taiteen ja kulttuurin hyväksi tehdystä työstä hän sai vuonna 1996. Täyttäessään 90 vuotta Kaarina Pollarille ojennettiin Oltermannin sauva. Kaarina Pollari on lahjoittanut Vilppula-Seuralle elämäntyötään käsittelevän arkistonsa.

Kotiseutuneuvos Kaarina Pollari siirtyi opettajan toimestaan eläkkeelle vuonna 1979.  Eläkevuosinaan hän virkistyi toimiessaan Vilppulan Eläkeopettajien – Sammumattomien, Vilppulan Käsityökeskuksen ja Vilppulan Marttojen parissa.  Kaarina Pollari oli voimiltaan ehtymätön, karismaattinen, elämänmyönteinen, iloa pursuava persoona. Hän oli erinomainen esiintyjä, ihmisistä ja heidän elämästään kiinnostunut, huumorintajuinen seuratoveri, vieraanvarainen ystävä. Entiset oppilaat muistelevat innostavaa ja hyvää opettajaansa lämmöllä. Kun asiat eivät luistaneet ja epäonnistuminen ahdisti, Kaarina huudahti mottonsa: – Kop huu! – Pää pystyyn!  Kaarina Pollarin perintö on hänen sanoissaan kotiseututyöstä: Kotiseututyö on työtä, joka sopii ihan jokaiselle. Se on työtä, jota tehdään kotiseudun, sen ihmisten ja isänmaan parhaaksi. Kaarina Pollaria jäi kaipaamaan omaisten lisäksi laaja ystävien joukko. – Kiitos Sinulle, Kaarina!
Vilppula-Seura ry