Perinnetilojen esittelyä

PERINNETILOJEN ESITTELYÄ

Keskuskatu 2

35700  VILPPULA

 

YLEISTÄ

Tämä tila on kaupungin Vilppula-Seuralle varaama perinteen esittelytila.  Varsinaiseksi museoksi tätä ei ole tarkoitettu, vaikka täällä on museoesineistöä.  Tämä on kotiseudun eri vaiheista kertova esittely- tila.  Tila on siirretty vuonna 1999 kunnantalon pohjakerrokseen ja saatiin isommat tilat aiempaan (1968).

 

SEINÄTAULUT

 

Tauluissa on lyhyt tietoisku ja otsikot Vilppulasta eri aikoina. Tiedot on  sommitellut ja tekstannut Erkki Havusto.

Vilpunloukkolaiset elivät pitkään veneillä kulkemisen ja talviteiden varassa.  Syntyi kymmeniä vene- lahkoja Vilpunreitin, Keurusselän sekä Pohjaslahden vesien varsille.  Yksi taulu sisältää tietoja entis- ajan pikakiitäjistä kirkkoveneistä ja niiden rakentajista, venesepistä.  Eikä vettä pelätty, puukko heilui  vyöllä pahimman varalta.  Kun Anselmi Mooseksenpoika Tyynysniemi lähti kuulutuksia ottamaan Ruoveden pappilasta kevätjäiden aikaan, putosi sulhasmies hauraisiin jäihin 7 kertaa, mutta perille hän pääsi ja kuulutukset otettiin kuin otettiinkin.

 

VITRIINI

Pala karhun selkärankaa on löytynyt Suluslahden Töllin (Manninen) vanhan talo (rak. 1862) takkamuurin perustaa purettaessa v. 1967.  Löytö  on varmaan yhteydessä  entisajan karhun palvontaan.  Yhtä aikaa totta ja huumoria.  Toivottiin, että näin saataisiin menestystä ja vaurautta taloon.  Vastaavana taikakaluna käytettiin asuintalojen perustassa myös hevosen kalloa.

 

MUUTA ESINEISTÖÄ

Vyyhdinpuut  ovat olleet tarpeen lankaa vyyhdettäessä.  Pyöritettävä kela on mitannut myös pasmat. 

Nämä vyyhdinpuut on vaihdettu 1918 nälkäaikana leipään.  Perinnetilaan ne on lahjoittanut Laura Rintamäki.

 

 

Intolaivan pienoismalli on toimittaja Jorma Tuomi-Nikulan tekemä.

 

Jysky-laivan kuva  (laiva tehty 1913 Koivujärjen navetassa)

 

Kahden istuttava keinutuoli on tohtori E.W. LYbeckin luonnonparantolasta, tehty paikan päällä ja tekijöinä paikalliset timpurit Aleksi Hellsten ja Heikki Rantanen 1900-luvun alussa.

 

Nämä ja paljon muuta tarinaa löytyy perinnehuoneesta.