Perinnehuoneessa oli vesivahinko ja se ei ole käytössä tänä kesänä.
KOTISEUTUMUSEO ON AVOINNA
19.06 KLO 12-15
28.6. JA 30.6 KLO 16-19
HEINÄKUUN SUNNUNTAI 12-15
JA TI JA TO KLO 16-19
Tervetuloa koulumuseoon ja kivinavettaan
Perinnehuoneessa oli vesivahinko ja se ei ole käytössä tänä kesänä.
KOTISEUTUMUSEO ON AVOINNA
19.06 KLO 12-15
28.6. JA 30.6 KLO 16-19
HEINÄKUUN SUNNUNTAI 12-15
JA TI JA TO KLO 16-19
Tervetuloa koulumuseoon ja kivinavettaan
Vilpun Veijari vuonna 2022 valittiin kolmannen kerran. Veijari -viehe kuvastaa Vilppulan koskea ja sen seutua. Se on syntynyt Pertti Kanervan käsialasta vuonna 2000. Koski ja sen ympäristö on kokenut aikojen saatossa kovia.
On ollut puuhiomon teollisuutta, kansalaissodan taisteluita ja
koskessa on virrannut Mäntän tehtaan jätevedet.
NYT SE ON KUITENKIN VILPPULAN HELMI.
Koski pauhaa hajuttomana ja puhtaana ja on hyvin suosittu
kalatuspaikka. Rannalle on tullut uimaranta, sauna, leirintäalue,
ravintola, liikennepuisto, puupuisto ja kota sekä venepaikat vierasveneille. Samalla lailla Vilpun Veijarin valinta kuvastaa monipuolista osaajaa.
Ensimmäinen oli Anita-Mäkelä, suvun tilan jatkaja sekä Vilppulan nopein nainen, maailmallakin tunnettu.
Toinen oli museoisäntä, monipuolinen taiteilija Heikki Helakorpi.
Tänä vuonna 2022 valittiin meille paljon tunnelmallisia hetkiä tuottaneet Kaja ja Erlend Jantsikene.
He ovat lahja kaupungin musiikkitarjonnalle yhdessä ja erikseen. He ovat lahjakkaita osaajia ja lämminhenkisiä ihmisiä.
Toivomme jaksamista uusiin haasteisiin.
Vilpun päivänä oli monipuolinen kyläkattaus, historiaa ja nykyhetkeä.
Kiitos kaikille osallistuneille, niin vieraille kuin esiintyjille. Merikanto-opistosta saimme musiikkiesityksen Katja Autonen-Lepistön ja Sisu Lintulan viulujen myötä.
KLO 12 KAHVIO AUKI
KLO 13-15 OHJELMA
– HERNEKEITTOA PARKKIPAIKALLA
– MYÖS MUKAAN!
Vuosikokous valitsi 26.5. hallitukseen:
Puheenjohtaja Hannele Tamminiemi (info@vilppulaseura.fi
varapuheenjohtaja Tauno Mäkelä (tauno.makela@hotmail.com)
sihteeriksi on kutsuttu Pirkko Papinsaari (pirkko.papinsaari@hotmail.com)
rahastonhoitaja Sylvi Pasuri ( sylvi.pasuri@luukku.com)
Jäsenet:
Tommi Aronen
Heikki Kivinen
Kari Rikkonen
Anneli Vehkaniemi
Varajäsenet:
Tarja Antikainen
Ahti Röyskä
Sirkka Sortti
Tarkemmat tiedot löytyvät yhteystiedot-sivulta
Kiitos kaikille kotisuetumuseon kesäohjelmassa kävijöille.
Oli hienoa, että oli vieraita joka päivälle läheltä ja kaukaa.
Museoisäntä oli tyytyväinen, kun sai kertoa tarinaa esineistä.
Helle varmaan osin verotti, kun oli niin lämmintä.
Suomen mestari Lasse Kangasjärvi veisteli karhua ja kertoi kilpailustaan.
Vilppulankosken Big Band soitti mahtavan konsertin.
Toisena pyhänä oli Pumpun Henki musisoimassa, hienoa oli soitto.
Kerroimme, milloin rautatie tuli Vilppulaan ja saimme kuulla, miten rataa korjattiin topparoikan avulla 50-60 luvulla aina kesäisin.
Seuraavaksi esiintyi 6Tunes triona, ja soitteli kevyttä musiikkia ja Senja Komonen lauloi.
Nina Minetti antoi rukin pyöriä, saimme nähdä, miten lankaa syntyi.
Saimme vielä Koski Folkin soittamaan ja musiikkia riitti.
Päreitä syntyi Seppälän Paulin höylällä ja Heinosen Pertti näytti, miten pärekatto tehdään.
Lämmin kiitos kaikille esiintyjille ja työnäytösten tekijöille ja avustajille.
On hyvä, että meillä on kerätty museoesineistö, yritämme sitä kehittää edelleen.
ISO kiitos!
Perinnehuone, Keskuskatu 2
Avoinna sopimuksen mukaan
Kotiseutumuseo, Vuorikatu 1
Avoinna heinäkuussa : Tiistaisin 12-15, Sunnuntaisin 12-15
Museoisäntänä Heikki Helakorpi
Ryhmille tilauksesta: 0400-626737
4.7.2021 klo 12-15
11.7.2021 klo 12-15
18.7.2021 klo 12-15
25.7.2021 klo 12-15
tervetuloa
Vilppula-Seura ry
21.6.2021 klo 15.30 luovutetaan ja vihitään käyttöön Vilppulan Parkkivuoressa kuntoportaat siis Vilpun Portaat.
Tämä hanke eteni ideasta nopeasti, Esko Kulmalan ansiosta. Hanke todisti hyvää talkoohenkeä ja yhteisöllisyyttä eri tahojen kanssa Vilppulassa. Vilppula-Seura teki hallinnollista työtä ja Leijonat fyysistä, mukaan oli myös paljon urheiluseuroja, yrityksiä, sekä yksityisiä henkilöitä.
Isot ja lämpimät kiitokset kaiklle toimijoille, myös kaupungin liikuntatoimelle.
Olemme osoittaneet hyvää yhteishenkeä tässä projektissa, näin voimme jatkaa tulevissakin
haasteissa.Näistä portaista on varmasti iloa jokaiselle kuntoilijalle, sekä antaa uusia
tuulia Parkkivuoren ulkoilualueen kehittämiselle.
VIELÄ KERRAN KIITOKSET TEKIJÖILLE, RAHOITTAJILLE,LEIJONILLE, POKOLLE, SIIS KAIKILLE, JOTKA
TEKIVÄT MAHDOLLISEKSI TÄMÄN HANKKEEN.
KIITOKSET ALOITTEEN TEKIJÖILLE, SAIMME KAUPUNGIN MYÖSTÄVAIKUTUKSELLA RATAKORJAUKSEN YHTEYDESSÄ
VALAISTUKSEN KOSKELLE.
SYKSYLLÄ PÄÄSEMME IHAILEMAAN.
KAUNISTA KESÄÄ
Hannele Tamminiemi
puheenjohtaja
VIETÄMME POIKKEUSOLOISSA VILPUN PÄIVÄÄ, HARMI KUN EMME VOI KOKOONTUA
TOIVOTTAVASTI TÄNÄ VUONNA PÄÄSEMME NORMAALEIHIN TAPAAMISIIN
VILPPULA-SEURA
______________________________________________________________________
SURUILMOITUS
Hallituksemme jäsen Kalervo Werkkala on poistunut keskuudestamme. Hän oli vilppulalainen, joka teki ansiokkaan työuran professorina, ylilääkärinä, lääketieteen ja kirurgian tohtorina ja dosenttina.